Miten mennä elämässä eteenpäin

Tajusin syvimmän arvoni vähän aikaa sitten.

Se kävi näin:

Olin saanut tilaisuuden vuokrata itselleni ihan oikea työhuone. Sijainti oli täydellinen - lasteni koulumatkan puolivälissä - eikä vuokrakaan huimannut päätä. Valinta oli helppo, ja vuokrasin työhuoneen kirjoitus-, suomennos- ja maailmanvalloituspuuhia varten.

Pari kuukautta myöhemmin vuokranantaja sanoi haluavansa vuokrata koko työtilan. Huoneeni kun oli osa isompaa kokonaisuutta - vanhaa pankkia, itse asiassa. Nyt vuokralle tarjottiin ota tai jätä-tyylisesti koko pakettia.

Mietin asiaa.

Tai, rehellisesti sanottuna, miettimiset oli tehty jo monta vuotta sitten kun ensimmäisen kerran olin nähnyt tuon työtilan. Olin rakastunut tilaan, ja päätös oli tehty.

Nyt oli kyse siitä uskallanko ottaa taloudellisen riskin isommasta kuluerästä suhteessa sen tuomiin ammatillisiin ja henkisiin mahdollisuuksiin.

Sitten tarinaan tuli toinen käänne.

Vuokranantaja sanoi erään toisenkin henkilön olevan kiinnostunut tilasta.

Se oli kuin kilpakosija olisi astunut näyttämölle. Kihisin mielessäni kiukusta ajatellessani toista vuokralaista MINUN tilallani, minun tilassani.

Kun huomasin toistuvasti ajattelevani miten sabotoisin tuon toisen mahdollisen vuokralaisen asumista - jos hän olisikin hankkinut tilan ja minä jättänyt tilaisuuden käyttämättä - kun huomasin miettiväni toisen mahdollisen vuokralaisen oven pikaliimaamista umpeen, tajusin, että nyt ei ole kaikki kohdallaan.

Arvoni eivät olleet ehtineet mukaan päätöksentekooni. 

Tajusin, miten syvällä itsessäni arvostan eteenpäin menemistä melkeinpä enemmän kuin mitään muuta.

Tajusin, miten eteenpäin meneminen oli se arvo, joka tilanteessa oli valinnan kohteena: menenkö eteenpäin elämässäni haastamalla itseni täyttämään nykyistä itseäni isomman tilan, vai annanko itseni elää turvallisuudessa palaamalla takaisin kotitoimistoon, josta jo kerran olin lähtenyt?

Valinta oli siis eteenpäin menemisen ja taaksepäin palaamisen välillä.

Ja kun oivalsin, että kyse oli syvästä arvostani, päätin mennä eteenpäin.

Se soti turvallisuutta kaipaavaa osaani vastaan.

Se teki minusta maalin epäonnistumiselle.

Se pelotti ja se innosti.

Mutta kaikkein tärkeimmin, kyse oli arvopohjaisesta valinnasta, jossa on lopulta vain yksi oikea vaihtoehto: toimia arvonsa mukaisella tavalla (tai hylätä arvonsa, mikä on = henkinen harakiri).

Tarinalla oli opetus, ainakin minulle.

Jos toimit arvojasi vastaan, elät katkeraa, kyynistä ja kurjaa elämää.

Jos toimit arvojesi mukaan, on matka ainakin hauska, jännittävä ja hurja. 

Onnistumisesta ei tiedä kukaan.