Miten lopettaa alkoholinkäyttö?

Lopetin alkoholin käytön kesällä 2017.

Se oli paras päätös, mitä olen tehnyt pitkään, pitkään aikaan.

En olisi tehnyt sitä, ellei olisi ollut pakko.

Vaan pakko minun oli.

Löysin itseni liian usein muistikatkoksen jälkeen ihmettelemästä mitä eilen illalla (tai yöllä) oli tapahtunut.

Syyllisyys, ahdistus ja joskus puhdas kauhun tunne eivät olleet mukavia petikavereita.

Join aika vähän, lopulta. Mutta silloin kun join enemmän – ja sitä tapahtui säännöllisesti muutaman kerran vuodessa – muisti katkesi.

Enkä tykännyt siitä yhtään.

Täsmällisemmin: en halunnut sitä enää.

Joten päätin lopettaa.

Olin “lopettanut” kerran aikaisemminkin. Sitä kesti puoli vuotta. Sen jälkeen annoin itselleni luvan käyttää alkoholia. Luvan antaminen tuntui hyvältä. Aikuiselta. Vastuulliselta. Homma on hanskassa.

Kunnes se ei enää ollut.

Viimeisen kerran juotuani heräsin kotini yläkertaan johtavilta rappusilta, ylimmältä askelmalta. Alas oli pitkä matka.

Edellisestä illasta muistin kaiken aina siihen saakka kunnes en enää muistanut.

Istuimme iltaa tuttavaporukassa, ja hauskaa oli ollut. Jotain tuli käteltyäkin.

Kävin läpi muistikuvia: olinko mokannut? Sanonut jotain sopimatonta? Tehnyt jotain peruuttamatonta?

Muisti oli musta, sysipimeä, läpitunkematon.

Ehkä hyvä niin.

Tuona aamuna tein päätöksen.

Juominen loppuu.

Ajattelin aluksi opetella uudelleen kohtuukäyttöä.

Jouluna ruuan kanssa punaista viiniä. Lasi vaan, ei enempää.

Seuraavalla viikolla tartuin härkää sarvista ja hankin kolme kirjaa aiheesta. 

Vähän niinkuin valmentaakseni itseäni.

 Ensimmäinen, Steve Chandlerin Death Wish, oli lyhyt ja ytimekäs tarina AA-liikkeen kautta löydetystä pelastuksesta. 

Toinen, suomalaissyntyisen toimittaja Sarah Hepolan Blackout – Remembering the Things I Drank to Forget oli henkilökohtainen muistelma muistinmenetyksiin johtavasta alkoholinkäytöstä.

Kolmas kirja muutti elämäni.

Englantilaisen kirjanpitäjä Allen Carrin Easy Way to Control Alcohol on sarja loogisia argumentteja alkoholin käytön mielettömyydestä.

Siitä, miten alkoholi on jotain, mitä emme tarvitse mihinkään, mitenkään, tai missään muodossa.

Tämä oli minulle uutta.

Aikaisemmat yritykseni alkoholinkäytön vähentämiseen (tai lopettamiseen) perustuivat täysin vastakkaiseen ajatusmalliin.

Tuon ajatusmallin taustalla oli käsitys siitä, että alkoholi on jotain, jota saan käyttää; jota voin käyttää; ja jota haluan käyttää. Ja koska alkoholi on jotain, jota kaipaan ja haluan, tarvitsen sen hillitsemiseen tahdonvoimaa.

Ajattelin alkoholia palkintona, nautintona, helpottajana, hauskuuttajana, tunnelman vapauttajana, ilon lisääjänä, rentoutumisen nopeuttajana ja ylipäätään hyvään elämään – joie de vivreen – olennaisesti kuuluvana asiana.

Allen Carr onnistui romuttamaan kutakuinkin jokaisen alkoholiin liittyvän ajatukseni.

Ajattelin, että tarvitsen alkoholia kehon rentoutumiseen.

Ajattelin, että alkoholi on sosiaalisten illanistujaisten suola.

Ajattelin, että alkoholia voi opetella käyttämään ihan pikkuisen vain.

Ajattelin yhtä sun toista alkoholista, mutta Isoin Ajatus, Iso Oletus, Vallitseva Paradigma mieleni taustalla oli lopulta yksinkertaisesti:

“Minä haluan (ja tarvitsen) alkoholia.”

Ja tuo oli se, joka lopulta muuttui.

Aikaisemmin ajattelin alkoholin olevan jotain, jonka haluan pitää mukana elämässäni.

Lukemisen jälkeen perusajatukseni oli: Minä en halua alkoholia elämääni.

Minä en halua alkoholia, koska en ole sitä alun perinkään halunnut.

En ole sitä alun perinkään halunnut.

Ajattele: en ollut odottanut koko vauvaikääni ja lapsuuttani ja nuoruuttani päästäkseni tilanteeseen, jossa yhtäkkiä – kuin taikasauvan iskusta! – tarvitsenkin alkoholia.

Vapautumisen tunne oli kuin olisi kantanut selässään ylimääräistä (ja rumentavaa) viittaa, jonka nyt täysin vaivatta, ilmaan pienintäkään tarvetta “itsehillintään” tai “tahdonvoimaan”, laskin harteiltani.

Tämä on nähty, kiitos vain.

Hauskaa oli, hei sitten.

Nyt hauskuus alkaa.

Tuon kesän jälkeen olen tuntenut oloni vähän kuin hypnotisoiduksi.

Minun ei ole tehnyt kertaakaan mieli alkoholia.

En ole, suoraan sanoen, edes ajatellut asiaa sen koommin. Juotuani viimeisen juomani – heinäkuun 21. päivä, konjakkia pullonsuusta – on tuo pullo nököttänyt työhuoneessani kuin suurempia tunteita herättämätön matkamuisto Mallorcan matkalta.

Se tuntuu vähän hassulta, koska puolet elämästäni olen säännöllisesti tuota matkaa ajatellut. Joko etukäteen sitä innokkaasti odottaen, tai myöhemmin sen seurauksia huolestuneesti katuen.

Nyt siitä on tullut minulle vain jokin, mitä joskus tein. Ei sen enempää, ei sen vähempää.

Tähän muutokseen tarvittiin lopulta vain yksi asia.

Tuo sama asia on kaiken inhimillisen muutoksen ytimessä.

Vaivattoman, peruuttamattoman ja pysyvän elämäntapamuutoksen kannalta oleellisinta on nähdä tuttu asia toisin. 

Minun tapauksessani kyse oli siitä, että näin alkoholin eri tavalla, uudesta näkökulmasta.

Sillä kaikki muutos lähtee toisinajattelusta.

Ilman sitä mikään ei muutu.

Sen avulla kaikki on mahdollista.