maanantai 27. toukokuuta 2013

Miten ratkaista ongelmia?

Kehityslinjat ovat, kuten aikaisemmassa jutussa katsottiin, erillisiä osaamisalueitamme. Ne kehittyvät toisistaan riippumatta ja ovat kukin omia kasvualueitaan. Usein ratkomme yhdessä tai kahdessa niistä ongelmia paremmin kuin muissa.

(Paitsi Ken Wilber ja Batman ratkovat ongelmia paremmin kaikissa.)

Kehityslinjojen avulla voimme löytää myös kasvun vipuvarsia. Ne ovat voimavarastoja, joihin voimme kytkeytyä tiukan paikan tullen. Omaa vahvaa kehityslinjaa - siis omaa vahvuutta - kannattaa hyödyntää usein, koska se on ihmiselle hyväksi.

Joskus elämä kuitenkin päättää toisin. Joskus elämäntilanteet vaativat meiltä ratkaisuja, joissa emme pääse kukoistamaan. Joskus elämä edellyttää selviämistä päivästä toiseen, ja silloin mennään tuon selviämisen ehdoilla.

Tällaisissa kriisitilanteissa ihminen näivettyy.

Eikä siinä mitään, näivettyminen kuuluu elämään. Mutta jossain vaiheessa pitää muistaa, että kevättäkin tarvitaan. Jossain vaiheessa on aika herätä jälleen eloon.

Otetaan esimerkki siitä, milloin ja miten tämä näivettyminen tapahtuu, ja mitä vaikutuksia sillä on.

Kerron itsestäni.

Viimeisten liki kolmen vuoden ajan olen pyörittänyt yritykseni toimintaa kokopäiväisesti. Se on johtanut siihen, että olen vieraantunut omasta perusnäkökulmastani ja toiminut minulle vieraammalla maaperällä.

Tällaisessa tilanteessa ihmisen ongelmanratkaisukyky heikkenee. 

Katsos tätä:




Kuvio: Neljä perusnäkökulmaa (Jakonen & Halinen: Kukoistavan johtamisen käsikirja, 2011).


Kuvassa on neljä inhimillistä perusnäkökulmaa. Yleensä näkökulmani painottuu yhteen tai kahteen näistä, ensisijaisesti. Tietenkin osaan käyttää niistä kaikkia, mutta en myöskään jaksa huijata itseäni - yleensä yksi seuraavista näkökulmista on minulle tutuin ja turvallisin:

  • YV eli ylävasen on "Visionäärin" näkökulma
  • YO eli yläoikea on "Toimijan" näkökulma
  • AV eli alavasen on "Vuorovaikuttajan" näkökulma
  • AO eli alaoikea on "Systeemikon" näkökulma

Minulle tyypillisintä on minkä tahansa ongelman tai haasteen kohdalla ensin konsultoida omia tunteitani ja toiveitani, siis ottaa "Visionäärin" näkökulma.

Sen jälkeen, tai saman aikaan, miten vaan, katson asiaa ison kokonaisuuden kannalta, eli "Systeemikon" näkökulmasta.

Tämä kaikki tapahtuu enemmän tai vähemmän tiedostamatta, automaattisesti. Voidaan sanoa, että...

 ...minut on viritetty ottamaan nämä kaksi perspektiiviä huomioon ennen muita. 

Ne (YV ja AO) ovat henkisiä kotipesiäni, joista lähestyn toimintaa (YO) ja toisten ihmisten kohtaamista (AV). Niiden kautta katson, haluanko minä tehdä tämän; ja mitä suurempaa kokonaisuutta tämä vuorovaikutus palvelee.

Ja sitten takaisin esimerkkiin.

Yrityksen pyörittäminen on melkoista arkea. Se on paljolti käytännön asioiden toteuttamista ja loputtomalta tuntuvaa työlistan toteuttamista. Se on yhteydenottoa ja yhteydenpitoa ihmisiin. Omat fiilikset ja suunnitelmat, kuten myös suurempien suunnitelmien ja kokonaisuuksien hahmottaminen, jäävät usein perustekemisen jalkoihin.

Toisin sanottuna, olen joutunut pitämään päässäni Toimijan hattua ja tekemään asioita.

Ja, olen joutunut pitämään päässäni Vuorovaikuttajan hattua ja kohtaamaan ihmisiä.

Eikä siinä mitään, ellen...

...olisi sydämeltäni ja sielultani Visionääri ja Systeemikko!

Näetkö kaavan?

Ongelmanratkaisutaitomme tehokkuus perustuu toisaalta siihen, että saa käyttää omaa perusnäkökulmaansa ja ammentaa sieltä kumpuavaa viisautta, oli se sitten systeemistä, vuorovaikutuksellista, visionääristä tai toiminnallista. Toisaalta se perustuu siihen, että osaamme vaihtaa joustavasti ja sulavasti näkökulmaa, ja tarkastella asiaa useammasta eri näkökulmasta, huolimatta omasta painotuksestamme.

Kaiken ytimenä on kuitenkin se, että omaa perusnäkökulmaa täytyy kunnioittaa. Se luo perustan näkökulman vaihtamisen taidolle. Jos oma perusnäkökulma ei pääse toteuttamaan itseään, ei "näkökulman vaihtaminen" tunnu millään tavalla motivoivalta.

Ja juuri se on ollut minun ongelmani!

Nimittäin - ja kohta meiltä loppuu aika, joten sanon tämän lyhyesti -  minusta on tuntunut siltä, kuin olisin vain tehnyt juttuja työlistalta ilman merkitystä ja yhteyttä suurempaan kokonaisuuteen. Olen siis toiminut aamusta iltapäivään ja yksinkertaisesti istunut alas, ja tarkastellut asioita itseni ja kokonaisuuden kannalta aivan liian vähän.

On siis vaikeaa nähdä, jos tekee koko ajan.

Tämä on ollut toisaalta käytännön sanelemaa. Toisaalta se on ollut yksinkertaisen perustotuuden unohtamista. Tämä perustotuus on:

"Jos haluat ratkaista ongelmia tehokkaammin, tarkastele niitä ensin omien perusnäkökulmiesi kautta!"

(Ja vasta sen jälkeen muista näkökulmista.)

Jos siis joudut toimimaan liian pitkään sinulle vieraalla maaperällä ja sinulle tuntemattomamman näkökulman varassa, ongelmanratkaisutaitosi alkaa heiketä.

Ratkaisu? Palaa edes hetkeksi perusnäkökulmasi pariin.

  • Visionäärillä se saattaa olla päiväkirjan kirjoittamista omista tunteista, ajatuksista ja visioista.
  • Vuorovaikuttajalla se saattaa olla hyvä, pitkä keskustelu luotettavan lähimmäisen kanssa. 
  • Systeemikolla se saattaa olla pitkän tähtäimen strategian pohtimista.
  • Toimijalla se saattaa olla tehtävälistan laatimista ja toimintaan ryhtymistä. 

Siitä vain, ongelmista haasteiksi ja haasteista toteutuneiksi toiveiksi (muistanet, miten muuttaa ongelmat ja huolet innostukseksi? Jos et, lue tämä juttu.)

Voi hyvin, koska kaikkihan on hyvin. Niin meille ainakin sanotaan.