tiistai 2. elokuuta 2011

Tarkoituksen voima

Lomailtuani edellisen viikon palasin takaisin työpöytäni ääreen. Avasin sattumanvaraisesti Richard Carlsonin kirjan Älä hikeenny perheasioista ja innostuin. Tarkoitukseni muistui mieleen teoksen yksinkertaisista, mutta tehokkaista ohjeista. Haluan muistaa, ymmärtää ja kehittää oivallustani maailmankaikkeuden syvästä kaikki-on-ihan-totta-hyvin -luonteesta, ja auttaa muita muistamaan, ymmärtämään ja kehittymään samassa.

Samaan aikaan toisaalla tapahtui kummia. Yksinäinen asemies oli kehitellyt pommeja, rakentanut suunnitelmia ja kirjoittanut 1500 sivun mittaisen julkilausumansa maailman ja ihmisen tolasta. Asemies ei ainoastaan suunnitellut, vaan pani myös kaavailunsa todeksi aiheuttaen järkytyksen, joka ei varmasti keneltäkään unohdu.

Tämänkaltaisten tekojen jälkeen on yleensä tapana kauhistella. Kun kauhistelut on kauhisteltu, alkaa vatvonta. Ja kun vatvontaa on jatkunut aikansa, odotetaan kuka ottaa oppia, mallia ja osviittaa hirmutöiden tekijästä. Nuoruudestani asti sarjamurjaajien modus operandeja seuranneena tiedän, että matkijoita lötyy.

Kysymys on tämä: kaikesta kauhistuttavuudesta huolimatta, mikä on huolellisesti suunnitellun ja brutaalin elegantilla tavalla toteutetun murhatyön ihailtava puoli? Mikä innoittaa vastaavalla tavalla epätasapainossa olevia ihmisiä jatkamaan siitä, mihin Anders Behring Breivik työnsä päätti?

Se on tarkoitus. Breivikin työssä oli harvinaisen vahva tarkoitus. Poikkeuksellisen suurella motivaatiolla (jokainen, joka on kirjoittanut tai yrittänyt kirjoittaa edes parisataasivuista kirjaa tietää, että se ei synny laissez-faire -asenteella) itsensä varustanut mammanpoika tiesi mitä halusi tehdä ja teki sen. Niin inhottavaa, vastenmielistä ja kaiken käsityskyvyn ulottumattomissa olevaa hänen toimintansa onkaan, sen suurin tarttumakohta tuleville terroristeille on tarkoituksenmukaisuus. Sitä tulevat terroristit ihailevat, ja siinä he ovat saaneet Anders Behring Breivikissä marttyyrin, sankarin ja esikuvan.

Keskiverto kansalainen herää aamulla kahvin voimalla, tekee työnsä palkan motivoimana, ja siirtyy kahvitauolta takaisin tehtäviinsä loma mielessään. Vain hyvin harva ihminen muistaa, että tarkoitus on jotain sisäsyntyistä ihmisessä, ja että tuo sisäinen motivaatio voidaan tavoittaa uudelleen. Kyse on lähinnä siitä, miltä kehityksen tasolta tarkoitus kumpuaa. Norjan asemiehen tapauksessa tarkoitus sikisi hyvin alkellisesta me-vastaan-muut -tasolta, jolla valtaosa maailman terroristeista Hitleristä Unabomberiin, aborttiklinikoiden pommittajiin ja ulkoisen jihadin harjoittajiin tekojaan motivoivat.

Kun kauhistelut on kauhisteltu ja vatvomiset vatvottu, jää yksittäiselle ihmiselle jäljelle yritys estää terroritekojen uusiutuminen. Paras tapa osallistua tuohon pyhään vastasotaan on etsiä, ylläpitää ja kehittää omaa tarkoitustaan. Tuon tarkoituksen ei tarvitse olla suuri eikä edes selkeä. Riittää kun se on hyvä.