perjantai 8. heinäkuuta 2011

Tärkein artikkeli, jonka olen julkaissut: osa 2 - Tasapaino ja hyvä elämä

Taisin olla yhdentoista, kun ensimmäisen kerran ostin Dove-saippuaa. Totesin sen parantavan elämänlaatuani. Se tuoksui hyvältä ja tuntui kivalta. Se oli myös ensimmäinen kerta, kun kohtasin oman pakkomielteeni: elämänlaadun.

Elämänlaatu on vaihtoehtoinen termi antiikista tutulle sanaparille ”hyvä elämä”. Tuon mystisen käsitteen määrittelyä on jatkettu aikojen halki, ja sille on annettu erilaisia sisältöjä. Opiskeltuani aihetta yliopistossa uskontotieteen, psykologian ja filosofian keinoin, olen löytänyt elämänlaadulle vihdoin oman määritelmäni.

Elämänlaatu on loppujen lopuksi yksinkertainen asia. Se on pähkinänkuoressa (1) tasapainossa elämistä (2) koko olemustaan käyttäen siten, että (3) jokaista valintaa ohjaavat omat perushyveet tai -arvot. Jokaista kohtaa käsitellään tässä artikkelisarjassa, alkaen tämän jutun tasapainon tarkastelusta.



TASAPAINON KOLME ALUETTA

Tasapainoa muodostaa perustan kahdelle muulle hyvän elämän tekijälle.

Tasapaino tarkoittaa elämää, jossa on tilaa kaikille alueille. Kaikkein yksinkertaisimmillaan elämänalueita on kolme.

Jako kolmeen perustuu filosofian historiassa toistuvasti tavattuun käsitykseen ”kolmesta suuresta”. Nämä kolme elämän osa-aluetta tai ulottuvuutta ovat Platonilla Hyvä, Tosi ja Kaunis; Immanuel Kantilla, filosofisen ajattelun suurella uudistajalla ne ovat kolme kritiittistä näkemystä ihmisen kyvystä tietää, tehdä moraalisia arvostelmia ja arvostaa kauneutta; Sir Karl Popperilla ne ovat kolme maailmaa; Jürgen Habermasilla kolme validiteettikriteeriä; Ken Wilberillä kolme todellisuuden suurta perusaluetta; ja buddhalaisuudessa ne ovat Buddhan, Dharman ja Sanghan kolmiyhteys.

Nämä kolme aluetta voidaan nähdä oman henkilökohtaisen kokemuksen, yhteisöllisyyden ja totuuden alueina. Puheesta ne löytyvät kaikkein perustavimmista pronomineista: minä, me ja se. Toinen tapa on kutsua niitä taiteen, moraalin ja tieteen alueiksi.



KOLME ALUETTA YKSINKERTAISESTI

Koska olen yksinkertainen kaveri, kirvesmiehen ja kuntohoitajan poika, haluan vetää mutkat Einsteinia mukaillen niin suoriksi kuin mahdollista. Normaalissa arkielämän kokemuksessa - ja se on juuri se maailma, missä me jatkuvasti elämme ja kamppaileme - nuo kolme aluetta ilmenevät omien henkilökohtaisten harrastusten, yhteiseksi hyväksi tehdyn työn ja suuremman kokonaisuuden hyväksi tehtävien harjoitusten muodossa.

(Lukija kenties ihmettelee tyylitöntä lihavoinnin käyttöä. Tämä asia on vain niin tärkeä, että kaikki keinot - jopa kolme pistettä lauseen lopussa! - huomion kiinnittämiseksi ovat sallittuja...)

Harrastuksia tehdään omaksi huviksi; työtä tehdään sekä omaksi huviksi että myös muiden hyödyksi; ja harjoituksia tehdään noiden lisäksi suuremman, syvemmän ja laajemman kokonaisuuden hyväksi (kutsuttakoon tuota kokonaisuutta sitten nimellä ”jumala”, ”elämä”, ”maailmankaikkeus” tai ”tattaraa-pimppijuu”).

Kun ihminen elää siten, että hänen elämässään on niin harrastuksia, työtä kuin harjoituksiakin, hän elää tasapainossa.

Kun elämässä on aikaa niin itselle, toisille kuin suurelle kokonaisuudellekin, ihminen elää tasapainoista elämää. Kun elämä jakautuu tasaisesti omien huvien, hyödyllisen työn, ja elämää sekä itseä kehittävien harjoitusten välillä, voidaan puhua tasapainoisesti laadukkaasta elämästä.

Thomas Mann, suuri saksalainen kirjailija, evästää teoksessaan Kuninkaallinen korkeus nuorta prinssiä tohtori Überbeinin sanoin. Überbein haluaa osoittaa, mitä tasapainoiseen elämiseen kuuluu.

"[E]lämään sisältyy muutakin kuin ammatti ja aikaansaannokset: siihen kuuluvat sen omat puhtaasti inhimilliset vaatimukset ja velvoitteet, joiden väheksyminen on raskaampi synti kuin vaikkapa tietynlainen joviaalisuus omaa itseään ja toisia kohtaan työn alueella, ja nimityksen 'sopusointuinen' persoonallisuus ansaitsee vain se, joka kykenee antamaan oman osuutensa kummallekin puolelle, työlle ja inhimillisyydelle, elämämme ja suorituksille."

(Thomas Mann: Kuninkaallinen korkeus)

Mann ei humanismin perillisenä hoksannut lisätä kolmanneksi osaksi harjoitusten aluetta, mutta häntä on siitä vaikea syyttää. 1900-luvun alussa kun älymystön piirissä "jumalan" käsitettä ei oltu vielä ehditty korvata salonkikelpoisemmilla, väljemmin tulkittavilla käsitteillä.

Onneksi nykyään niitä on tarjolla kosolti.