maanantai 20. kesäkuuta 2011

Miten paljon hyvää olet valmis vastaanottamaan?

Olen ollut hetken poissa. Pahoitteluni. Teimme muuton ja siinä meni oma aikansa. Palataan kuitenkin sen suuremmitta seremonioitta takaisin päiväjärjestykseen: elämän laadun tarkasteluun, sen esteiden ruotimiseen ja elämänmuutoksen toteuttamisen mahdollistamiseen.

"Itku pitkästä ilosta, pieru kauan nauramisesta" oli ensimmäinen oppimani sanonta. Olin viisivuotias, ja olin juuri oppinut kirjoittamaan. Huojuvalla käsialalla raapustettu versio ylläolevasta löytyy edelleen lapsuudenajan muistikirjastani.

Sanonta lienee vanha, mutta minulle se oli periytynyt isältäni, jolle sen taasen oli antanut elämänevääksi karjalainen ukkini Toivo Johannes Jakonen. Hieno sanonta, sinänsä. Ainoa haittapuoli siinä on vain se, että estää levollisen läsnäolon, tyyneyden ja tyytyväisyyden.

Muuttoa tehdessämme istuimme iltaa hyvän ystäväni Miksan kanssa. Pohdimme, kuten tapanamme on, elämän pelilautaa ja viisaita askelluksia sen yllä (Miksa, joka parhaillaan viettää lomaa Puolassa tietää varmasti tarkkaan mistä puhun). Eräs keskeinen Hyvän Elämän tekijä nousi esiin. Se oli hyväksyminen.

Radikaali nykyhetken hyväksyminen tarkoittaa yleensä sitä, että kykenee olemaan levollisesti läsnä ahdistavien, masentavien tai pelottavien asioiden kanssa. Se onkin tarinan toinen puoli. Sen toinen puoli, jota harvemmin tuodaan esiin, on kyky olla yhtä levollisesti elämän positiivisten, ihanien ja ihmeellisten asoiden kanssa.

Muuttomme merkitsi päätepistettä reilun vuoden verran jatkuneelle vastavirtaan uimiselle. Kulunut vuosi on ollut minulle erittäin hankala, monesta syystä johtuen. Tuntuu, kuin palaset eivät olisi menneet ollenkaan sinne, minne niiden olisi mielestäni pitänyt mennä - jos niitä ylipäätään oli edes näkyvissä.

Nyt tilanne on täysin päinvastainen. Palaset, niin suuret kuin pienetkin, loksahtelevat paikalleen kuin matemaatikkojen Tetris-leirillä. Elämä on pitkästä aikaa taas i-ha-naa.

Haaste hyväksyä kaikki tämä voi tuntua yhtä vaikealta kuin haaste hyväksyä elämän ahdistavuus. Elämän hyvyyden vastaanottamisen haaste on pierun pelossa elämisen haaste: jossain vaiheessa, ennemmin tai myöhemmin, pieru seuraa naurua yhtä vääjäämättä kuin takatukka Pentti Matikaisen niskaa.

Sananlaskuun sisältyy silti syvempi viisaus. Se kuvaa lopultakin elämisen kiertokulun kokonaisuutta ihailtavan kokonaisvaltaisesti. Joskus naurraan, joskus taas pierrään. Sellaista se on. Molemmat pitää hyväksyä.

Niinpä siis, uuden elämänvaiheeni alussa, yritän muistaa kysyä itseltäni - ja kehoitan jokaista, joka on joskus pelännyt, tai tuntee parhaillaan pelkoa ylittää omat rajansa kohti mukavampaa, tyydyttävämpää tai parempaa elämää, kysymään itseltään:

Miten paljon hyvää olet valmis vastaanottamaan elämääsi?

Miten voit olla samaan aikaan täysin vapaa ja täysin sisällä elämässäsi tapahtuvalle hyvälle?

Mitä pelkäät tapahtuvan, jos antautuisit sen olemassaololle?


Ja ennen kaikkea: mitä jos vain antaisit nauraa, ja pitäisit pesukoneen käynnissä?