perjantai 13. toukokuuta 2011

Miksi milloinkaan ei pidä selitellä mitään

Vanha tarina kertoo intiaanipäälliköstä, joka antoi opetusta jälkikasvulleen. Päällikkö sanoi ihmisen sisällä asuvan kaksi koiraa, hyvän ja pahan koiran, jotka alituisesti taistelevat elintilasta keskenään. Kun jälkikasvu tiedusteli kumpi koirista voitaa, intiaani vastasi: ”Se koira, jota ruokitaan.”

Aamulla oli kiire. Lähdimme ultraääneen katsomaan kuvia tulevasta vauvasta. Sitä ennen veimme lapsen päiväkotiin tavallista aikaisemmin. Sitten oli asiakastapaamisia, ja niiden välillä kirjoitin kirjaa. En kuitenkaan julkaissut blogia. Miksi? Eikö minulla ollut aikaa?

Voin vastata tuohon kysymykseen kahdella tavalla. Voin joko selitellä tai ottaa täyden vastuun. Selittely on helppoa, vastuunotto on vaikeaa. Ensimmäinen ruokkii persoonallisuutta ja jälkimmäinen rakentaa sielua. Persoonallisuuteni on vahva, sieluni on heikko.

Kohtuuden nimissä on todettava, että minulla on käytössäni uskomattoman paljon vapaa-aikaa, hämmentävän paljon rahaa ja rajattomasti energiaa. Jos tämä ei tunnu todelliselta, voin kysyä itseltäni: tiedänkö tarkkaan mihin voimavarani käytän? Tiedänkö tarkkaan mihin aikani, energiani ja rahani menevät? Voisinko käyttää tai tuottaa niitä jotenkin toisin? Jos en, miksi näin?

En siis selittele. Kirjoitan, vaikka osa minusta haluaisi jo nukkua. Julkaisen, ja menen nukkumaan. Herään aamulla, ja aloitan alusta. Ja yritän ruokkia sitä parempaa koiraani.