maanantai 7. helmikuuta 2011

Miksi ongelmia ei ole

Yksi juo liikaa. Toinen on mustasukkainen. Kolmas ei saa mitään aikaan. Mikä yhdistää näitä ihmisiä? Se, että heillä on ongelmia?

Ei. Heitä yhdistää se, että heillä on ratkaisu.

Ensimmäisellä ei ole alkoholiongelmaa; hänellä on alkoholiratkaisu. Toisella ei ole ongelmaa mustasukkaisuuden kanssa; mustasukkaisuus on hänen ratkaisunsa. Kolmas on ratkaissut sisäisen ristiriitansa olemalla saamaton.

Ihmisen psyykkinen tasapainojärjestelmä on jatkuvan paineen edessä. Ihmisen mieli koostuu lukuisista toisistaan erillisistä pikkuminuuksista, joiden halut ovat keskenään ristiriitiaisia. Tämän ristiriitaisuuden hallitsemiseen on periaattessa kaksi tietä. Ensimmäiselle tielle ohjaa terve, laaja ego, joka kykenee suvaitsemaan itsessään myös epämiellyttäviä ja toisensa näennäisesti poissulkevia impulsseja. Toiselle tielle ohjaa ahtaampi, epäterve ego, joka pyrkii tavalla tai toisella valehtelemaan sisäisen todellisuuden sisällöstä. Tämä valehtelu on monimuotoista, mutta sitä ohjaa yksi päämäärä: pitää sisäinen maailma - jonka luonne on vääjäämättä ristiriitainen - mahdollisimman eheänä.

Ironista kyllä, juuri pyrkimys sisäiseen eheyteen rikkoo ihmisen. Koska ihmisessä asuu aina vääjäämättä niin monenlaisia impulsseja, haluja ja toiveita - vihaa, rakkautta, himoa, myötätuntoa, aggressiota, tuhovimmaa, kateutta ja lempeyttä - on yritys olla eheä tai särötön tuhoon tuomittu. Juuri tuo yritys aiheuttaa säröt persoonallisuuteen. Tai toisin sanottuna, sisäisen ristiriitaisuuden aiheuttamat säröt ja särmät kuuluvat persoonallisuuteen; niiden välttäminen särkee ihmisen.

Psyykkisellä tasapainojärjestelmällä on siis yksi keskeinen tehtävä. Se pyrkii pitämään ihmisen ”tyytyväisenä itseensä”. Tähän on kaksi reittiä: tunnustaa sisäinen paradoksaalisuutena ja yrittää elää tuon vääjäämättömän, luonnollisen tilan kanssa parhaansa mukaan. Toinen reitti on yrittää välttää epämiellyttäviä impulsseja, jolloin ne eivät häviä, vaan muuttavat muotoaan. Ja tästä päästään ratkaisuihin.

Alkuperäinen ongelma ei ole tietyn tunteen, halun tai impulssin olemassaolo. Ongelma on yritys välttää näkemästä tuota tunnetta, halua tai impulssia. Alkuperäinen impulssi, esimerkiksi tunne omasta alemmuudesta toisiin ihmisiin nähden, koetaan epämiellyttävänä. Terve ego pyrkii tiedostamaan tämän ja elämään tuon tunteen kanssa, ja ehkä tekemäänkin sille jotain henkilökohtaisen kasvun avulla. Epäterve ego haluaa hävittää tuon tunteen. Tällöin syntyy ratkaisu. Syntyy valhe, joka näyttää ulospäin ongelmalta, mutta joka todellisuudessa on sekä sisäinen että ulkoinen ratkaisu. Sen perimmäinen tarkoitus on harhauttaa huomio alkuperäisestä ja niin kiusalliseksi koetusta ongelmasta, että huomio kiinnittyy näennäiseen ongelmaan, siis ratkaisuun.

Ja valitettavasti tämä useimmiten onnistuukin. Annamme itsemme sumuttaa itseämme, ja uskomme niin ikään myös muiden sumutusyrityksiin. Vaatii todellista rehellisyyttä uskaltaa olla uskomatta, ja tunnistaa itsensä kohtaamisen sijaistoiminnot juuri niiksi: ratkaisuiksi todellisten ongelmien edessä.

Seuraavalla kerralla, siis, kun joku valittelee ongelmaansa - tai huomaat itse valittelevasi ongelmaasi - kysy rehellisesti onko kyse todella ongelmasta vai ratkaisusta. Veikkaukseni on, että jälkimmäisestä.