perjantai 25. helmikuuta 2011

Miksi meditaatio voi pelastaa parisuhteesi

Elämme puuttessa.

Tai, pikemminkin, puutteen tunteessa.

Tosiasiassa meiltä ei puutu mitään, ei milloinkaan. Olemme tässä ja nyt täynnä elämää, joka on ainoa asia, mitä todellisuudessa kaipaamme. Ja koska meillä on se jo nyt – elämä, tai Elämä, luonnollinen elämänilo – emme ole mitään vailla.

Menetämme yhteyden tähän luonnolliseen ja täydelliseen elämäniloon melko varhain. Unohdamme olevamme täysiä ja kuvittelemme tarvitsevamme jotain. Tätä ”jotainta” täytämme erilaisilla ajallisilla sijaistoiminnoilla ja korvikkeilla, joita haluamme.

Haluamisessa ei ole mitään pahaa. Se vie meidät kohti uutta, saa meidät luomaan uutta, ja saa meidät tuottamaan uutta. Ja niin kauan kun emme ole yhteydessä siihen täyteyteen, joka edeltää haluamista ja sen tuottamia asioita, olemme haluamisessamme, luomisessamme ja tuottamisessamme kiinni kuin nälkäinen koira.

Kun rakastumme, tapahtuu kummallinen juttu. Kaikki halu päättyy. Olemme saapuneet kotiin. Emme tarvitse mitään, koska kaikki on kirjaimellisesti tässä. Mitä ihmettä enemmän voisin enää haluta? Koko haluamisen idea menettää merkityksensä ollessamme levollisesti tässä hetkessä, rakkautemme, rakkautemme kohde ja rakastamisemme yhteensulaututuneena.

Hiljalleen tyhjyyden tunne alkaa kuitenkin jälleen tulla esiin. Se oli hetkellisesti poissa ollessamme vasta rakastuneita, ja nyt se palaa uudelleen näyttämölle, uusin tempuin. Se tarvitsemisen tunne, minkä aikaisemmin heijastimme sijaistoimintoihin ja korvikenautintoihin, heijastetaan nyt puolisoomme. Samaan puolisoon, siis, joka hetki sitten oli meidät kokonaiseksi tekevä puolisko.

Parisuhde on pyhä tilaisuus havaita, miten olemme, itse asiassa, jatkuvasti täysiä. Suhde itsessään ei tee meistä täysiä – vaikka usein virheellisesti niin ajattelemme; suhde tuo esiin alati läsnäolevan täydellisyyden, rakkauden ja täyteyden, joita me ytimessämme olemme. On virhe samastaa tuo oman identiteettimme syvin ilmaus suhteeseen, tai suhteen toiseen osapuoleen. Sillä silloin syntyy, tuossa samassa hetkessä, myös pelko menettämisestä. Eikä pelko koske niin paljon toista ihmistä – vaikka näin usein luulemme – vaan täyteyttä, puutteen poissaoloa, jonka rakastumisemme kautta oivalsimme.

Meditaatio on yksinkertaisimpia keinoja viedä oma kokemus mielen tuolle puolen. Koska puute elää mielemme jatkuvassa halussa saada, luoda ja tuottaa uutta – jatkuvassa tyytymättömyydessä tähän hetkeen tai siihen-mikä-on – voi meditaatio näin ollen viedä meidät puutteen tuolle puolen. Tuo tila muistuttaa hyvin paljon sitä, jonka kohtaamme rakastuessamme.

Meditaation avulla voimme lopettaa oman täyteytemme kohtaamisen toisen kautta. Sen myötä voimme hyväksyä oman vastuumme oman täyteytemme lähteenä. Tämän kautta parisuhteesta ei enää tule läsnäolon voiman lähde, vaan tuon saman voiman heijastus.

Vain heijastamalla omaa sisäistä täyteyttämme voimme kohdata toisen ihmisen ilman pyyteitä tai oman pelastamisemme vaatimuksia: sillä – paljastettakoon salaisuus – olemme jo nyt pelastetut; ja jo nyt täynnä; ja jo nyt vailla mitään, mitä milloinkaan haluta, sillä sisällämme omana identiteettinämme kaiken ajan ja kaiken paikan ja, sanalla, kaiken todellisimpana itsenämme, jota emme milloinkaan ole menettäneet: jonka vain olemme jälleen-löytäneet oman puoliskomme kautta.

Paras kiitos parisuhteellemme on siis matkustaa sisäänpäin kunnes kohtaamme sen kaiken, jota joskus, tuhat vuotta sitten, ulkopuoleltamme etsimme.


Lue myös
: