tiistai 18. tammikuuta 2011

Miten ylläpitää elämänmuutosta

Elämänmuutoksen toteuttaminen on kuin lääkettä. Sitä on otettava säännöllisesti tai muuten se ei tehoa. Kun elämänmuutos on tehty ja ensimmäiset askeleet hapuiltu, alkuinnostuksen muuttuminen tasaiseksi puurtamiseksi saa usein hyvin alkaneen harjoitteluinnon loppumaan.

Ylläpitääksesi elämänmuutosta kannattaa siis ottaa huomioon seuraavat seikat:

1. Pidä yllä muutosta helpottavia tekoja säännöllisesti. On parempi luoda heikkokin punainen lanka yhdistämään päiviä kuin maalata päivä sieltä toinen täältä kokonaan punaiseksi. Tasainen yrittäminen tuottaa tulosta pitkällä tähtäimellä.

2. Ajattele kauaskantoisesti. Mieti, millainen haluat olla vanhana. Millainen haluat olla eläkkeelle siirtyessäsi? Millainen haluat olla 60-, 50-, 40-, tai 30-vuotissyntymäpäivilläsi? Muista, että tämä päivä on eilisen huominen, ja että tänään tehdyt valinnat luovat päivä kerrallaan elämäsi kulun ja juoksun.

3. Silloin kun ei jaksa, täytyy. Vaikeina päivinä muutosprosessi on itsensä ylittämistä, ja itsensä ylittämiseksi alunperin muuttumaan lähdettinkin. Itsensä ylittäminen on perustarve ihmiselle, ja sen toteuttaminen antaa myötäsyntyistä nautintoa.

4. Pidä kirjaa muutosprosessin etenemisestä. Voit merkitä muutosta edistävän harjoituksen tai teon erilliselle kortille tai kalenteriin, josta näkyy selkeästi toimintasi säännöllisyys. Auttaa myös rehellisyydessä.

5. Neuvottele itsesi kanssa.
Jos alun tavoitteet ovat alkaneet tuntua merkityksettömiltä, on aika miettiä niiden muuttamista. Merkityksen luomisesta elämänmuutoksessa loppujen lopuksi onkin kyse. Elämäntilanteet vaihtelevat, ja joskus on paikallaan vähentää höyryä. On kuitenkin tärkeää tietää, mitä itseltään vaatii.

6. Pidä säännöllisiä tapaamisia itsesi kanssa.
Hyvä tapa on istahtaa alas ainakin kerran vuodessa ja miettiä, mitä tulevalta vuodelta haluaa. Haluja voi miettiä eri elämänalueiden (suhteet, keho, äly, henki, tunteet, talous, huvitukset, työ...) mukaan ja asettaa tavoitteita niille. Neljästi vuodessa pidetty "vuosikatsaus" auttaa olemaan ajan tasalla tavoitteiden etenemisen suhteen. Kerran viikossa tehtävä "viikkokatsaus" taas auttaa pitämään suoraan nenän alla olevien, tavoitteita edistävien, tehtävien langanpäät käsissä.

7. Selkeytä elämäntarkoitustasi.
Tarkemmin: mikä on elämäsi tarkoitus? Kun tiedät sen, loppu seuraa perässä. Ihan totta. Lopultakin oman elämän merkityksellisyys riippuu jokapäiväisen elämän pienten tekojen suhteesta oman elämän tarkoitukseen. Jos tarkoitus tuntuu olevan oman ajattelukyvyn ulottumattomissa, siinä on oivallinen tarkoitus: oman elämäntarkoituksen selvittäminen.

8. Älä ota ajatuksiasi tosina.
Anna itsellesi lupa olla tätä hetkeä viisaampi. Ota etäisyyttä hetken mielihaluihin. Meditoi. Istu kirkossa. Kävele luonnossa. Älä puhu.

9. Tee rutiineista palkitsevia.
Kaikki hyvä ei aluksi tunnu hyvältä. Siksi uusien asioiden yhteyteen kannattaa sijoittaa mukavia, tuttuja asioita, joilla tehty työ palkitaan.

10. Muista tavoitteesi, muista mistä lähdit, muista missä olet. Kun tiedät mitä haluat ja mitä et halua, ja tiedät olevasi niiden välissä, olet matkalla. Perille ei koskaan pääse, koska ihmisen mieli haluaa aina uutta. Sen vuoksi matkasta nauttiminen on kaikkein tärkeintä. Perille ei pääse; paikallaan oloon harva on tyytyväinen; vaatii suurta rohkeutta olle "täällä" ja "siellä" - olon välissä. Se vaatii virheiden sietämistä, ja itsensä alttiiksi laittamista naurettavuudelle. Kuitenkin ilman sitä hyvä elämä on aina jossain muualla.