“Selkeä ja hyvin ainutlaatuinen löytöretki kokonaisvaltaisen ajattelun ihmeelliseen maailmaan. Tämä kirja ilmestyy juuri oikeaan aikaan.” – Markku Wilenius, tulevaisuudentutkimuksen professori, 
UNESCO Chair, Turun yliopisto“Selkeä ja hyvin ainutlaatuinen löytöretki kokonaisvaltaisen ajattelun ihmeelliseen maailmaan. Tämä kirja ilmestyy juuri oikeaan aikaan.” – Markku Wilenius, tulevaisuudentutkimuksen professori, 
UNESCO Chair, Turun"Vakuuttava teos - kiteyttävä, vetävä, yhteenkokoava. Kirja hehkuu!"

 - Esa Saarinen, filosofi




"Tämä on kirja, joka jokaisen yrittäjän täytyy lukea."




"Aikamme terävimmän filosofin herättelevä kirja maailman nykytilasta."

- JP Jakosen suomennos ilmestyy syksyllä 2018 



Miten muuttaa pieni ongelma isommaksi

Onko sinulla ongelma, haaste tai tavoite, jonka suhteen tunnut polkevan paikallasi?

Jokin sellainen asia, jossa haluaisit päästä eteenpäin - mutta jostain syystä (sinulle tuntemattomasta) et etene kuten tahtoisit?

Minulla on sinulle ratkaisu.

Tai ehdotus, ainakin.

Kuunteleppa:

Mitä jos sinun ongelmasi, tavoitteesi tai haasteesi ei ole tarpeeksi suuri

Mitä jos - ajattele ainakin sen mahdollisuutta - sinun ongelmasi on pikkuisen liian pieni noustakseen sinun luovan, ihmeellisen ja ongelmia-synnynnäisesti-ratkovan mielesi ratkaisurajan ylitse?

Voisiko olla niin?

On se ainakin mahdollista.

Mieli kaipaa tilanteita, joita se voi ratkoa - tämä on luonnollista evolutiivista vaistoa; psykologista kaipuuta etsiä tilanteita, joissa mieli voi toteuttaa itseään eteenpäin menemisen kautta.

Mieli kaipaa kuitenkin Isoa Projektia - samaan tapaan kuin koira kaipaa kunnollista lenkkiä, tai orava suurta kiipeilypuuta, tai shakkimestari arvoistaan vastusta. Mielesi kaipaa tarpeeksi suurta ongelmaa, riittävän isoa unelmaa, sopivan valtavaa tavoitetta, jotta se voi ylittää itsensä. 

(Tämä itsensä-ylittämisen tarve, sivumennen mainitakseni, on filosofi Ken Wilberin mukaan yksi evoluutiota määrittävistä peruspiirteistä.)

Ja tässäpä tarinan juju onkin:

Tämä itsensä-ylittäminen voi tapahtua vain, kun haaste (ongelma, unelma tai tavoite) on ISOMPI KUIN SINUN TÄMÄNHETKINEN KYKYSI VASTATA SIIHEN. 

Vasta kun teet tavoitteestasi suuremman, voi mielesi alkaa toteuttaa luontaista tarvettaan kasvaa, mennä eteenpäin ja johtaa sinua kohti suurempaa olemisen tilaa.

Ja tämä, jälleen sivumennen mainitakseni, on johtajuutta siten kuin toinen suuri ajattelija, Otto Scharmer, sen määrittelee: eteenpäin menemistä ja (toisten ihmisten) eteenpäin viemistä.

Joten, seuraavan kerran kun huomaat tahivasi saman ongelman, saman tavoitteen tai saman unelman parissa, ties kuinka monennetta kertaa, kysy itseltäsi:

Miten voisin tehdä tästä entistä isomman, vaikeamman ja - täten - innostavamman ongelman

Miten voisin - lyhyesti - kasvattaa ongelmaani, jotta se voisi kasvattaa minua (sen sijaan, että yritän pienentää ongelmaa tälle nykyiselle tasolleni, jolloin se on vähän niin kuin tekisi aikuisena lasten ristisanatehtäviä)?

Ongelman kasvattaminen - ei sen pienentäminen - on vastaus kadonneeseen motivaatioon, eteenpäin menemiseen ja aitoon kasvuun.

Miten mennä elämässä eteenpäin

Tajusin syvimmän arvoni vähän aikaa sitten.

Se kävi näin:

Olin saanut tilaisuuden vuokrata itselleni ihan oikea työhuone. Sijainti oli täydellinen - lasteni koulumatkan puolivälissä - eikä vuokrakaan huimannut päätä. Valinta oli helppo, ja vuokrasin työhuoneen kirjoitus-, suomennos- ja maailmanvalloituspuuhia varten.

Pari kuukautta myöhemmin vuokranantaja sanoi haluavansa vuokrata koko työtilan. Huoneeni kun oli osa isompaa kokonaisuutta - vanhaa pankkia, itse asiassa. Nyt vuokralle tarjottiin ota tai jätä-tyylisesti koko pakettia.

Mietin asiaa.

Tai, rehellisesti sanottuna, miettimiset oli tehty jo monta vuotta sitten kun ensimmäisen kerran olin nähnyt tuon työtilan. Olin rakastunut tilaan, ja päätös oli tehty.

Nyt oli kyse siitä uskallanko ottaa taloudellisen riskin isommasta kuluerästä suhteessa sen tuomiin ammatillisiin ja henkisiin mahdollisuuksiin.

Sitten tarinaan tuli toinen käänne.

Vuokranantaja sanoi erään toisenkin henkilön olevan kiinnostunut tilasta.

Se oli kuin kilpakosija olisi astunut näyttämölle. Kihisin mielessäni kiukusta ajatellessani toista vuokralaista MINUN tilallani, minun tilassani.

Kun huomasin toistuvasti ajattelevani miten sabotoisin tuon toisen mahdollisen vuokralaisen asumista - jos hän olisikin hankkinut tilan ja minä jättänyt tilaisuuden käyttämättä - kun huomasin miettiväni toisen mahdollisen vuokralaisen oven pikaliimaamista umpeen, tajusin, että nyt ei ole kaikki kohdallaan.

Arvoni eivät olleet ehtineet mukaan päätöksentekooni. 

Tajusin, miten syvällä itsessäni arvostan eteenpäin menemistä melkeinpä enemmän kuin mitään muuta.

Tajusin, miten eteenpäin meneminen oli se arvo, joka tilanteessa oli valinnan kohteena: menenkö eteenpäin elämässäni haastamalla itseni täyttämään nykyistä itseäni isomman tilan, vai annanko itseni elää turvallisuudessa palaamalla takaisin kotitoimistoon, josta jo kerran olin lähtenyt?

Valinta oli siis eteenpäin menemisen ja taaksepäin palaamisen välillä.

Ja kun oivalsin, että kyse oli syvästä arvostani, päätin mennä eteenpäin.

Se soti turvallisuutta kaipaavaa osaani vastaan.

Se teki minusta maalin epäonnistumiselle.

Se pelotti ja se innosti.

Mutta kaikkein tärkeimmin, kyse oli arvopohjaisesta valinnasta, jossa on lopulta vain yksi oikea vaihtoehto: toimia arvonsa mukaisella tavalla (tai hylätä arvonsa, mikä on = henkinen harakiri).

Tarinalla oli opetus, ainakin minulle.

Jos toimit arvojasi vastaan, elät katkeraa, kyynistä ja kurjaa elämää.

Jos toimit arvojesi mukaan, on matka ainakin hauska, jännittävä ja hurja. 

Onnistumisesta ei tiedä kukaan.

Mihin tarvitaan valmentajaa?

Viime syksynä sain mielestäni parhaan idean.

Päätin ryhtyä koko kansan valmentajaksi.

Tein verkkokurssin nimeltä Stressivapaa elämä ja ajattelin auttaa kaikkia stressantuneita. Olla elämänjanoisten sankari vanhan Grandi-mainoksen tapaan.

Niinpä viime vuoden alkusyksyn koleina aamuina linnoittauduin pihalleni parkkeerattuun 1973-vuoden Knaus-asuntovaunuun, ja aloin kirjoittaa.

Kirjoitin ohjelman rungon yhdelle korkkitaululle. Toiselle hahmottelin markkinointiprosessin. Kolmannelle jotain muuta, en enää muista mitä.

Kaikkeen tähän kului ideasta valmiiseen tuotteeseen noin kaksi kuukautta.

Kaksi kuukautta täysiä ja vielä täydempiä työpäiviä...jolloin suunnilleen kaikki muu jäi palavan innostukseni ja inspiraationi jalkoihin. 

Tuona aikana ei tapahtunut jokaisen yrityksen ydintoimintoihin kuuluvia asioita. Ei ollut uusiin ihmisiin tutustumista, ei ollut suoria yhteydenottoja, ei ollut mitään muuta kuin maaninen työskentely Ison Idean parissa, "Knasun" lempeän vanhanaikaisten seinien sisällä.

(Muistan miten toisinaan heräsin aamuneljältä, kömmin asuntovaunuun, keitin pikakahvia kaasuliedellä, laitoin The War On Drugsin A Deeper Understanding-cd:n soimaan, ja ryhdyin töihin pipo päässä, hengitykseni huurutessa syysaamun pakkasessa.)

Välillä palasin viikonloppuna kotiin asiakasyritykseni tilaisuudesta vain ryömiäkseni takaisin työni pariin syyskuun tähtien katsellessa touhujani ymmärtäen mutta ei välttämättä hyväksyen.

Mitäpä ne tähdet tietävät?

Tietävät ne.

Nimittäin...

...kurssi myi ihan hyvin. 

Laitoin sen kaupaksi Pyhäinmiesten päivän aikaan, ja se sai innostuneen vastaanoton. Tein kunnollisen julkaisukampanjan, hauskat bonukset päälle, ja yritykseni palkittiin.

Olin tehnyt tuotteen, josta tykättiin, ja joka ei jäänyt "hyllylle makaamaan".

Kaikki hyvin?

Vaan kun ei ollut.

Juttu on nimittäin tämä:

Jo pidemmän aikaa - vuosia, jos tarkkaan lasketaan - olin tuntenut kyllääntymistä työhöni. Halusin mennä eteenpäin, mutta en tarkkaan tiennyt miten. 

Ajatus stressinhallinnan verkkokurssista osui tähän haluun kuin kärpänen nälkäiseen lihansyöjäkasviin.

Se vaikutti uudelta.

Se näytti eteenpäin menemiseltä.

Se tuntui innostavalta, ja siitä oltiin innostuneita.

Ja siitä huolimatta, reilu puoli vuotta myöhemmin, voin sanoa rehellisesti sen olleen väärä tulkinta syvästä halustani mennä eteenpäin ja vaikuttaa tuhansiin ja kymmeniin tuhansiin ja satoihin tuhansiin ja miljooniin ihmisiin.

(Hui! Mutta tosi on.)

Ja tässä on ydin.

Jos olisin osannut tulkita haluni oikein, olisin saattanut tehdä jotain muuta. 

Olisin saattanut tehdä jotain, joka olisi tarkemmin vastannut eteenpäin menemisen haluani.

Olisin kyennyt ylittämään nykyisen tasoni, mutta sisällyttämään sen toimivat puolet.

Ja tähän olisin tarvinnut valmentajaa.

Katsos, olen työskennellyt yrittäjien ja ylimmän johdon neuvonantajana, ongelmien ratkaisijana ja eteenpäin menemisen tukijana - siis valmentajana - viimeiset liki 10 vuotta.
Tässä työssäni autan asiakkaitani - yrittäjiä, johtajia ja eteenpäin menijöitä - monella tavalla.

Asiakkaani oppivat hallitsemaan mieltään paremmin. He oppivat näkemään oman ajattelunsa ja toimintansa rajat, ja he oppivat ylittämään nuo rajoitteet systemaattisen ohjelman avulla.

Kaiken tämän yläpuolella on kuitenkin yksi taito.

Se on taito, josta olisin itse ollut valmis maksamaan suuret summat. Olisin ollut valmis maksamaan siitä suuret summat sen takia, että tuon taidon puuttuminen minun havaintokentästäni ja ajattelun kalustostani maksoi minulle kaksi kuukautta aikaa, ja suuren summan rahaa.

Tuo taito on kyky tehdä syvempiä tulkintoja. 

Minulla oli halu, tarve, eteenpäin menemisen vaisto.

Tuohon vaistoon - tuohon henkiseen kärpäsenloukkuun - saattoi lentää mikä tahansa uusi, innostava ja inspiroiva ajatus.

Kuten verkkokurssi stressinhallinnasta. 

Eikä siinä mitään vikaa ollut. Se oli - ja on! - hyvä kurssi.

Mutta tuon tarpeen syvempään tulkintaan olisin tarvinnut ammattilaisen.

Olisin tarvinnut valmentajan, joka olisi ymmärtänyt sekä ihmismieltä että yrittäjänä kasvamisen vaiheita. Valmentajan, joka olisi voinut korjata mieleni asentoa ja haastaa minut miettimään onko tämä juuri se askel, joka minua kutsuu eteenpäin - vai onko haluni takana jotain suurempaa.

Ja sitä juuri parhaat valmentajat tekevät: auttavat meitä asettamaan niitä isoja tavoitteita, joita emme yksin uskalla asettaa. 

Auttavat meitä tekemään valintoja ja tulkitsemaan itseämme syvemmältä tasolta.

Auttavat olemaan se ihminen, joka tiedän olevani, mutta jonka tielle oma pelkoni, varmuuden tavoitteluni ja muut ihmiselämän todellisuuden kannalta täysin vieraat kummitukset tekevät olemattoman haamumajansa.

Niiden pois puhaltamiseen, ja uuden tien rakentamiseen valmentajia tarvitaan.


P.S. Sitten kun olet valmis...ja haluat keskustella omasta valmennuksestasi, ota yhteyttä. Lähetä sähköpostia otsikolla "Valmennus" osoitteeseen jpjako@gmail.com, kerro vähän tilanteestasi ja tavoitteistasi, ja lähetän sinulle takaisin tarkemmat tiedot prosessin etenemisestä.

P.S.2 Kurssi on edelleen myynnissä - jos haluat helpon, yksinkertaisen ja maanläheisen-mutta-tieteellisen tavan kehittää stressinhallinnan, ihmissuhteiden ja hyvän elämän taitojasi, katso täältä.



Miten vähentää kännykän käyttöä iltaisin?


Jos haluat vähentää iltaisin tapahtuvaa kännykän käyttöä, minulla on sinulle ehdotus.

Hanki itsellesi kapistus nimeltä kSafe. 

Minä hankin itselleni sellaisen jouduttuani inhokkipuuhaani. 

Inhokkipuuhaani on älypuhelimen ruudun painelu. 

Tarkoitus oli selvittää uusi sovellus lapseni kännykän ruutuajan hallinnointiin. 

Siinä puuhassa sitten vierähtikin varmaan kolme varttia kallisarvoista ehtooaikaa. 

Jossain vaiheessa parahdin ääneen, niin kuin vain aikuinen mies voi ääneen parahtaa...

...että haluan laatikon, jonne voin laittaa lapseni kännykän, ja haluan että tämä laatikko menee lukkoon ja aukeaa automaattisesti. 

Sitten syttyi lamppu. 

Että jos kirjoittaisin tuon lauseen Googleen, niin varmaan joku on jossain keksinyt sellaisen laatikon. 

Ja niin olikin. 

kSafe on laatikon nimi, ja se on ihmeellisin laatikko, mitä on ihminen kuunaan keksinyt. 

Sen sisään voi piilottaa keksejä, herkkuja, luottokortteja, kännyköitä ja tabletteja (niin digitaalisia kuin huumaaviakin). 

Sitten tuon laatikon voi aikalukita. 

Aikalukitusta ei voi perua. 

Laatikon voi aikalukita haluamakseen ajaksi. 

Minuutiksi. 

Tunniksi. 

Tai kymmeneksi päiväksi. 

Ja kelaa tätä: 

Jos laitat kännykkäsi tuohon ihanaan, ihmeelliseen, taianomaiseen aikalaatikkoon illalla, ja säädät sen aukeamaan aamulla, voit tehdä sillä välin kaikenlaista hienoa. 

Voit tehdä ihmeitä. 

Lukea kirjoja. 

Keskustella kumppanisi kanssa. 

Tehdä aikuisten asioita kumppanisi kanssa. 

Kuten pelata Scrabblea, katsoa Columboa, tai säksättää olemattomista asioista. 

Voit tehdä kaikkea muuta kuin painella, tuijottaa tai nostella ruutua etusormellasi ylöspäin. 

Ajattele mikä ihana, ihmeellinen, vanhanaikainen, 90-lukulainen vapaus sinua odottaa - heti kun teet niin kuin minä tein saman tien kun Google-kutsuuni vastattiin, ja tilaat tuon ihanan, ihmeellisen laatikon kotiisi. 


Minä tilasin M-kokoisen, läpinäkyvän, vihreällä kannella varustetun laatikon. 

Kysymys on enää vain...

...millaisen lootan sinä tilaat? 


P.S. Jos oikeasti tilaat tuon boksin, kerro minulle miten aiot käyttää sitä. Kiinnostaisi kuulla.